TERVETULOA PÄIVÄHOITOON
Toiminta-ajatuksemme päivähoidossa
Lasten päivähoito on kunnan tarjoamaa varhaiskasvatuspalvelua perheille. Perushoidon lisäksi päivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden monipuoliseen toimintaan, leikkiin ja oppimiseen vertaisryhmässä. Varhaiskasvatus on osa elinikäistä oppimista. Päivähoidon keskeisenä tehtävänä on tukea lasten vanhempia heidän kasvatustehtävässään -kasvatuskumppanuus.
Päivähoidon tavoitteena on tarjota perheille mahdollisuus valita omiin tarpeisiin soveltuva päivähoitopalvelu mahdollisuuksien mukaan läheltä kotia. Päivähoitoa annetaan perheiden tarpeen mukaan kokopäivähoitona tai osapäivähoitona päiväkodissa tai ryhmäperhepäivähoidossa ja perhepäivähoidossa. Vuorohoito tarjoaa hoitomahdollisuuden tarvittaessa iltaisin, öisin ja viikonloppuisin.
Päivähoitopaikkaa voi hakea ympäri vuoden.
Kunnalliseen päivähoitoon hakemus tulee jättää viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan. Mikäli päivähoitopaikan tarve johtuu äkillisestä työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on päivähoitopaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan.
Päivähoitohakemuksia saa päiväkodeista, sivistystoimistosta, kunnan neuvonnasta ja tulostamalla näiltä sivuilta. Hakemus palautetaan päiväkotiin tai sivistystoimistoon.
Päiväkodeissa tehdään lapselle yhdessä vanhempien kanssa yksilöllinen hoidon, varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen suunnitelma, jonka toteutumista seurataan ja tarkistetaan vähintään kerran vuodessa.
This page has the following sub pages.
Jätä kommentti